15. maaliskuuta 2015

Kuvataiteen lukiodiplomi

Tässäpä tämä nyt sitten olisi. Diplomityöni, poptaiteesta vaikutteita hakenut valtavan iso tussityö. Voi että kun sitä tulikin väännettyä, vaikka oli se sitten lopulta kaiken sen vaivan arvoista. Olen mielettömän ylpeä tästä. Siis ihan kaikesta tähän liittyvästä. Idea on mielestäni loistava, työstä tuli hieno ja portfoliokin on tosi kiva. Kylläpäs oli itserakkaan kuuloista mutta nyt on kai syytäkin. Olin haaveillut ala-asteelta saakka diplomin teosta ja kun sen vihdoin sai tehtyä, oli sellainen tunne että kerrankin saavutti elämässään jotain.

Mutta joo, asiaan. Tein siis diplomin aiheesta maailmankaikkeus, itse rajasin aiheekseni nimenomaan maailmankaikkeuden synnyn. (Jos et tiedä, mikä kuvataiteen lukiodiplomi on ja tahdot tietää lisää, kurkkaa tänne.) En ole oikein varma, mitä tästä pitäisi kertoa. Ideani lähti ajatuksesta "mitä jos taiteilija olisi luonut maailmankaikkeuden", ja kehittyi siitä lopulliseen muotoonsa pikku hiljaa. Alle lisäämästäni melkein kokonaisesta diplomin portfoliosta näkyy kyseinen kehitys jos tihrustaa. Portfoliosta saattaa huomata, että panikoin sitä PALJON. Väsäsin sitä ehkä enemmän kuin itse työtä, johon meni myöskin hirveästi aikaa. Työskentely ei sinänsä ollut vaikeaa, lähinnä stressi epäonnistumisesta teki siitä välillä tosi ahdistavaa. Valitsemani tehtävänanto oli melko laaja joten stressasin myös, liittyykö työni edes aiheeseen. Kyllähän se sitten liittyi ja kehuttiinkin, ettei se ole niin kliseinen kuin maailmankaikkeus -aiheiselta työltä voisi odottaa.

Työhön liittyy paljon symboliikkaa. Kupin kaatuminen, särkyminen ja maailmankaikkeuden synty siitä viittaa alkuräjähdykseen. Valtava määrä erilaisia kuppeja viittaa siihen, että mikäli jotain olisi mennyt edes hieman eri tavalla, maailmankaikkeus olisi ehkä aivan toisenlainen kuin nyt. Alkuperäiseen ideaani taiteilijasta työni liittyy enää siten, että kuvassa on kahviaddiktin ja perfektionistin taiteilijan täysin suoriin riveihin järjestelty tiskipöytä, jossa siistin ja kurinalaisen kokonaisuuden pilaa vain yksi kaatunut kahvikuppi, juuri alkunsa saanut maailmankaikkeus. En nyt osaa selittää tätä kaikkea kunnolla, muuten tulee taas saman verran tekstiä kuin portfoliossa! Mutta kuten kuvisopettajani tämän kaiken tiivisti, teokseni kuvastaa sitä, että "taiteilijalla on käsissään koko maailmankaikkeus".

Aloitin tämän työn suunnittelun ja luonnostelun ja taustatietojen etsimisen jo joskus ööö vuosi sitten (?) kun tehtävät julkaistiin ja mietin tätä siis koko kesän, on siis ainakin huolella suunniteltu toisin kuin työni yleensä. Suoritin tosiaankin tämän diplomin jo näin kakkosella, koska ajattelin siten voivani uusia tämän ensi vuonna jos menee ihan pilalle. Näin jälkikäteen ajatus naurattaa, mutta päätöksen tehdessäni olin täysin vakavissani. En ole nimittäin koskaan stressannut mitään näin paljon ja jotain siitä stressin määrästä kertoo sekin, että paruin mennessäni kuulemaan arvosanaa tästä... sekin pelko tosin oli turha, koska vitonenhan sieltä tuli, kuten olen täällä blogissa jo kertonutkin. Nyt saa ylppäreistä tulla mitä vaan kun tärkein on kunnialla suoritettu (vitsi vitsi, edelleenkin vaan ällät kelpaa).

En nyt ihan oikeasti keksi mitään muuta kerrottavaa tästä kun aivot on jo tuonne portfolioon vuodatettu D: mutta kysykään ihmeessä ihan mitä tahansa jos kiinnostaa, vastaan tosi mielelläni kaikkiin kysymyksiin tähän liittyen! Ja jos blogissasi on diplomiin liittyvä postaus/postauksia niin linkki olisi kiva, kiinnostaisi nähdä muiden töitä c:


31 kommenttia:

  1. Oi tosi kiva idea! :D Itselläni olisi varmaan vain lyönyt tyhjää tuollaisen aiheen kanssa mutta sinä sait aivan huisin idean! :D Tosi onnistuneen ja siistin näköinen kokonaisuus *aplodit raikuu* :3

    VastaaPoista
  2. Wow, tosi upea työ! Näkee että olet varmasti nähnyt vaivaa!
    Mua ahdistaa jo tarpeeksi ihan peruskoulun kuviksen päättötyön keksiminen, ylihuomenna pitäisi aloittaa ja pää lyö vieläkin ihan tyhjää... D:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onko teillä sitten kauheen vaikeet aiheet? D:

      Poista
    2. Huomasin tämän vasta nyt, mutta koin silti tarpeelliseksi vastata. :D
      Mutta ongelma vähän onkin se, että aihe on TÄYSIN vapaa. Saa tehdä millä huvittaa ja mitä huvittaa, meille ei siis ole annettu mitään pienintäkään aihetta, vaikka olen ymmärtänyt että yleensä niissä jotain ideoita annetaan. Hmmm... D:

      Poista
    3. Joo no toi on varmaan vaikein mahdollinen aihe :D itse varmaan piirtäisin valtavan paperin täyteen ankkoja..

      Poista
  3. No huh huh! Tää on tosi upee, ite työ ja koko portfolio. Uurastus palkitaan, saat kyllä olla ylpeä itsestäsi. Jälleen kerran upeaakin upeampi suoritus, onnittelut! ♥ :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti, ihana kuulla että tykkäät :3

      Poista
  4. On kyllä tosi hieno työ, ja tästä(kin) näkee sun tyyliä todella hyvin! Tykkään tuosta avaruus/universumi hommelista, miten se on tehty? Vesiväreillä tms? Jännä! Mutta todellakin on upea ja hienoa että sieltä tuli vitonen! Itse en aikoinani suorittanut kuvisdiplomia lukiossa ja vähän harmittaa, mutta toisaalta suoritin kuvataiteen perusopinnot toisaalla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :3 toi avaruus on tehty tusseilla ja akryylimaaleilla. Ensin väritin taustan tusseilla mustaksi, sitten tuputin sellasella sienellä ja tökin siveltimellä siihen päälle valkoista, sinistä, mustaa ja violettia akryylimaalia. Kerroksia on niin monta, että syvyysvaikutelmasta tuli aika kiva.

      Poista
  5. Vautsi, onneksi olkoon! Työ on upea! <3

    VastaaPoista
  6. Kerrankin löytyy ihminen, joka on tosissaan panostanut tähän! Omassa lukiossa usealla työ oli hieno, mutta portfolio oli vain sutaistu, koska se oli joko unohtunut tai sitten ei ollut kiinnostusta panostaa siihenkin. Hyvää työtä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos c: meille opettaja painotti, että portfolio on puolet arvostelusta, joten sitä tuli kyllä tehtyä paljon.

      Poista
  7. wau, tosi hieno :3 kuinka iso toi työ on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :3 se on pikkusen pienennetty A2. Siis jotain väliltä A3-A2 :D

      Poista
  8. Siis ei vitsi toi on upee! Osaisimpa itekki piirtää, haha :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos :3 kyllä piirtämään oppii jos opettelee!

      Poista
  9. Wow, sinulla on ihan syytäkin olla ylpeä työstäsi! Ihan järjettömän upeaa jälkeä! :)

    VastaaPoista
  10. Ihan älyttömän hieno työ ja portfolio!

    VastaaPoista
  11. Olen vasta hiljattain löytänyt blogisi ja nyt selailin enemmän postauksiasi. Kyllä suu loksahti auki tämän postauksen kohdalla viimeistään! Todella upea lukiodiplomityö! Itse tämän vuosi sitten suorittaessani ja aluksi kyseistä tehtävänantoa pohtiessani ei olisi tullut mieleenikään mitään näin upeaa. Hyvin myös avasit työsi taustoja ja lähtökohtia. Todella hieno idea, toteutus ja vieläpä portfoliokin! Sinulla on ihanan persoonallinen, tunnistettava tyyli tehdä. Itse päädyin Olen kuvassa-olen olemassa- tehtävään ja täällä postaus työstäni http://mammamiiau.blogspot.fi/2015/09/kuvataiteen-diplomi-2014-2015.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei kiitos hirmu paljon! :3

      Poista
    2. Niin ja kävin muuten kattomassa ton sunkin työs, mahtava idea! c: kiva nähdä muidenkin kuvisdiplomitöitä, niitä näkee niin kauheen harvoin kun kukaan ei viitsi niitä esitellä blogissaan..

      Poista
    3. Kiitos paljon :) Itsekin harmittelin tuon aloittelun aikoihin miten vähän netistä löytyi kuvisdiplomitöiden esittelyjä :/

      Poista
    4. On se hyvä että nyt ainakin meidän blogeista löytyy aiheesta postaukset :''D ehkä pelastetaan joku epätoivoinen.

      Poista