31. tammikuuta 2015

Kaktuksen elämä

Tämä piirros on jollain tapaa hirmu söpö ja silti tosi surullinen D: Tykkään siitä kyllä silti. Mulla olisi muuten kysyttävää teiltä! Olen saanut monta kertaa palautetta, että pöytäni on ruma kuvausalusta eikä sovi piirroksiini jne jne. Onko tällainen sitten parempi? Skannaamaan en enää ryhdy, siinä kun saattoi pahimmillaan mennä viisikin tuntia per kuva. Elikkä siis, oletteko pöydällä vai ulkona kuvaamisen puolella vai onko muita ideoita? :3 tahtoisin blogini olevan vähän lukijaystävällisempi joten päätin kysyä mielipidettänne.

29. tammikuuta 2015

Hedelmiä

Odotellessani erään toisen työn kuivumista piirtelin aikani kuluksi kuvistunnilla tällaisen käärmeen, jonka ympärille aloin kasailla hedelmiä. Koska piirros oli mielestäni niin kiva, päätin kotiin tultuani vielä värittää sen. Tykkään silti ehkä vähän enemmän värittämättömästä, mites te?

26. tammikuuta 2015

Senkin apina!

Tässä kävi nyt niin, että rakastuin koulun piirrostekniikkakurssilla nestemäisellä tussilla (musteella) piirtämiseen. Juoksinpa siis eräänä iltapäivänä bussia odotellessani monta kauppaa läpi ja etsin mustetta. Ei missään sitä mustaa, vain sinistä. Onneksi yhdestä kaupasta löytyi tätä punertavaa ruskeaa ja se sai luvan kelvata. Ostin vielä hervottoman paketin hiusteriä ja lähdin onnellisena kotiin. Hiusterien ja musteen oli oikeastaan tarkoitus olla poikaystävän synttärilahja, mutta päädyin puolittamaan koska tadoin itsekin D: olen paha, tiedän. Mutta hiusterät ovat mielettömän kalliita ja piheys iski..

Kotiin päästyäni minun piti hulluna lukea kokeisiin, mutta päädyinkin innoissani testailemaan mustetta hiusterillä ja siveltimellä (yllätys..). Tämä on varmaankin toinen piirros, jonka niillä tein (ja ensimmäinen piirtämäni apina) ja olen aika tyytyväinen. Oikeastaan olen onnellinen, ettei mustaa löytynyt, koska tämä on paljon elävämmän näköistä. Ja lisäksi näyttää tosi kivalta tekstinä, tykkään! Ja nyt pitäisi taas repiä jostain intoa lukea kokeisiin, älkää siis ihmetelkö jos blogi on vähän tavallista hiljaisempi, yritän olla piirtämättä..

22. tammikuuta 2015

Riikinkukko

Koska olen vihdoinkin (vähän myöhässä) tajunnut, kuinka blenderiä käytetään, otan siitä nyt kaiken ilon irti. Vaikka olenkin vielä aika harjoitteluvaiheessa, tuli tästä riikinkukostakin mielestäni tosi nätti! (Pikkusiskoni ei tunne muita lintuja kuin ankan ja kutsuu tätä ankaksi, tui )

19. tammikuuta 2015

Kukkia

Koitin piirtää hieman aidomman näköisiä kukkia tuossa eräänä päivänä. Mielestäni nämä onnistuivat aika hyvin! Tykkään eniten tuosta vasemmanpuolimmaisesta (joka on siis sama kuin oikeanpuolimmainen, mutta värittämätön).

16. tammikuuta 2015

Aavikkokettu

Olin silloin joskus niin kovin ylpeä tästä kehyksiin piirretystä tukaanista, että päätin piirtää toisenkin "kehystetyn" eläimen. Tällä kertaa piirsin aavikkoketun (pikkusiskoni mielestä se on kissa) ja ympärille satunnaisia aavikkojuttuja. Tykkään tästä vielä enemmän kuin tuosta tukaanista, tämä onnistui yli odotuksieni! :3 Mitä mieltä te olette, kumpi on parempi?

14. tammikuuta 2015

Pilviharjoitelma

Sain eräänä päivänä päähäni, että nyt opettelen käyttämään blenderiä (ei sitä ruokavempainta). En ollut koskaan tajunnut, kuinka se toimii, mutta nyt aloin harjoitella ihan vain yrityksen ja erehdyksen kautta. Siitä syntyivätkin sitten nämä pilvet, joista olen laittoman ylpeä! Mielestäni ne ovat tosi nättejä huomioon ottaen sen, etten ole koskaan ennen saanut blenderillä aikaan muuta kuin pahasti pilalle menneitä piirroksia.

Onneksi tajusin ottaa pilvistä kuvan ennen kuin tein piirroksen loppuun. Piirsin nimittäin tuohon vielä kissan, josta tulikin ihan järkyttävä. En aio julkaista kuvaa siitä :c harmittaa että pilasin taas hyvin alkaneen piirroksen.

11. tammikuuta 2015

Lisää ihmisiä

Tykkäsin näiden ihmisten piirtämisestä niin paljon, että piirsin toisen erän :3 en taaskaan muistanut piirtää kenellekään kulmakarvoja, mutta ehkä se tekee näistä persoonallisempia. Näistä en kyllä osaa valita lempparia... ehkä ensimmäinen?

8. tammikuuta 2015

Väärin on

Eräänä pitkästyttävänä päivänä maalasin hetken mielijohteesta erilaisia raitoja maalauspohjalle. Vähän myöhemmin keksin, että ankkahan sopii siihen päälle mainiosti! Ankka kuitenkin näytti kovin tylsältä yksin, joten lisäsin tauluun vielä eräästä kirjasta poimimani lauseen, johon tykästyin. Olen aivan ihastunut tähän tauluun, siitä tuli kivan sarjakuvamainen ja hauska. 

5. tammikuuta 2015

Uudet lehmät

Joku varmaan jo huomasikin, että uudistin hieman ulkoasua. Vaihdoin bannerin ja gadgettien puhekuplat ja lehmät uusiin. Edelliset oli tehty hieman hutaisten ajatuksella, että ne jäisivät väliaikaisiksi. Aika ei sitten riittänytkään uudistukseen ja ne jäivät pysyviksi, vaikken niistä pitänyt. Nyt kuitenkin sain ne vaihdettua ja tykkään! Tällä kertaa lehmät sentään näyttävät lehmiltä..

Ensimmäisessä kuvassa näkyy lehmä, jonka piirsin eräänlaisena luonnoksena. Tajusin kuitenkin, että se tuo liikaa mieleen milkan ja lisäksi siltä puuttuu siivet. Piirsin siis nuo kaksi seuraavaa edellisen ideaa parannellen ja päätin käyttää niitä, koska ne onnistuivat mielestäni hyvin. Mitäs tykkäätte? :3

2. tammikuuta 2015

Pelikaani

Kylläpä piirros kiiltää ikävästi :c no, ei voi mitään. Tykkään tästä kuitenkin! Tämä syntyi eräänä yönä kun sain päähäni, että nyt on piirrettävä pelikaani. Lisäsin siihen sitten jotain kristallintapaisia, koska pelikaanilla olisi ollut yksin kurjaa.