4. joulukuuta 2014

Tajunnanvirtasarjakuva

Tässä näette muutaman sivun valtavasta kuvistyöstä, jota olen tässä nyt suurin piirtein yötä päivää vääntänyt. Se on tosiaan kirja, jonka sivut maalasin vesiväreillä väriympyrän mukaisessa järjestyksessä, liimasin päälle väreihin sopivan lehdestä leikatun kuvan ja sen päälle vielä piirtämäni hahmon, jonka puhekuplassa on sattumanvaraisesti valittu teksti jostain kirjasta. Koska sivuja oli tasan 60 voitte arvata, kuinka valtavasti aikaa tähän meni. Tietynvärisiä kuvia oli melkein mahdotonta löytää, vesivärien kanssa oli ongelmia ja liimaakin kului paljon. Nyt aion olla vähän aikaa askartelematta...

Tykkään kyllä tästä työstä ihan mielettömästi, en ole koskaan nähnyt mihinkään näin paljon vaivaa ja lisäksi tykkään ideastani valtavasti. Ja kirja lisäksi näyttää tosi hyvältä ja sitä on kiva lukea! Se pistää ajattelemaan ja satunnaisesti yhdistellyt lauseet ja kuvat elävät aivan omaa elämäänsä lukijan mielessä. Toki kirjan hienous vähän kärsii näissä muutamassa valtavassa kiireessä skannatussa sumeassa ja vinossa kuvassa. Kirjoja on vaikea skannata, varsinkin kiireessä ennen palautusta. Valitsin siis 18 mielestäni hyvää sivua, koska kaikkia en millään ehtinyt skannata. Mutta saatte nyt edes jonkinlaisen käsityksen tästä kirjasta!

Ehdoton lempparini kaikista kirjan sivuista on tuo ihan viimeinen näistä, mitä tänne laitoin. Mistä te pidätte eniten? :3

18 kommenttia:

  1. Vau! Oot kyllä nähny vaivaa tuon kanssa. Kauniita!

    VastaaPoista
  2. Oi aivan kerrassaan upea työ! :D Kannatti tehdä töitä *aplodit* =^.^= Minun suosikkini oli tuo "Te olettekin hyvin taitava puutarhuri" <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :3 itekki tykkään siitä!

      Poista
  3. Tää on kyllä hauska työ! :) Minunki lemppari on tuo "te olettekin hyvin taitava puutarhuri" :D

    VastaaPoista
  4. Hieno idea ja muutenkin näyttää todella hauskalta! :)

    VastaaPoista
  5. Hienohan siitä tuli! Saat olla ylpeä :3 Sä et ikinä kuuntele mua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitus :3 ja no joo mut se ei meinannu ensin onnistua kun siinä oli niin hirvee homma D:

      Poista
    2. Mä kyllä ihmettelen milleen jaksat noinkin hyvin :I

      Poista
    3. Aika huonosti jaksan nykyään yhtään mitään :|

      Poista
  6. Ihan sika söpö! Mun lemppari on ehkä toi "Onko meidän nyt ruvettava riitelemään?" koska ton hahmon ilme on nii sulonen. :D

    VastaaPoista
  7. ''Milloin nämä pannukakut syödään?'' paras ^__^
    Tosi sulosia nämä :3

    VastaaPoista
  8. Ihan sika mahti idea ! söpöjä. Voisit tehdä instagram tilin, johon laittaisit vaan näitä ja susta tulis ihan kuuluisa. jee, oot taitava :-))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti :3 ei näillä nyt sentään kuuluisaksi tule. Enkä jaksaisi ylläpitää instaa ja blogia D:

      Poista